The Nordic Way – Johan Skullman ja Joppe Ranta

The Nordic Way – Johan Skullman ja Joppe Ranta

”Nordic Way – a smart and simple mindset for the Outdoors” eli pohjoismaalainen tapa toimia nokkelasti ja yksinkertaisesti luonnossa, on retkeilyexperttien, Johan Skullmanin ja Joppe Rannan, lanseeraama tapa luonnossa olemisesta. Siihen kuuluvat vanhojen perinteisten taitojen kunnioittaminen, mutta myös avoin mieli tutustua uusiin. Nordic Wayn ajatusmaailma rohkaisee kokeilemaan itse ja oppimaan ymmärtämään välineiden merkityksen sekä tiedon ja taidon tärkeyden.

Skullmanin ja Rannan mukaan tärkeää ei ole retkeilyvälineiden tai -vaatteiden suosio tai merkki, vaan se, että ne ovat luotettavia ja toimivat siihen tarkoitukseen, mihin ne ovat tehty. On ymmärrettävä myös välineiden sielu ja oma käyttötarve. He korostavat, että tuntiessaan materiaalit, niiden historian ja ominaisuudet, osaa käyttäjä valita tilanteeseen ja olosuhteisiin sopivat vaatteet ja varusteet. Kyseessä voi olla yhtä aikaa vanha perinteinen talonpoikaisvaate tai moderni kalvomainen huipputekninen tuote. Kun käyttäjällä on kyky määritellä omat rajansa ja tuntea tervettä kunnioitusta olosuhteita kohtaan, on esimerkiksi pohjoismaisen tavan mukaista käyttää yhtä aikaa perinteistä kompassia ja uusinta satelliittinavigaattoria.

The Nordic Way ei ole genre, vaan ennakkoluuloton ja avarakatseinen sekä luontoa kunnioittava tapa katsella ympäröivää maailmaa. Se on samalla myös tie oman itsensä ymmärtämiseen, se on vain kaivettava esiin ja otettava käyttöön. The Nordic Way luottaa perinteisiin, mutta katsoo kiinnostuneesti tulevaisuuteen. Koskaan et ole oppinut tarpeeksi oppiaksesi lisää.

Esityksen kielet ovat suomi, englanti ja FältSvenskFinglish.

Tapahtuman tiedot:

La 08.06.2024, klo 16:00

Teemat:

Retkeily, Luonto

Tapahtumapaikka:

Nuotiopiiri