Partio, tapa elää

Partiolla on vahva asema suomalaisessa nuorisotyössä ja kasvatuksessa. Partiotoimintaa harrastettu Suomessa jo yli sadan vuoden ajan ja ympäri maailmaa partiolaisia on 45 miljoonaa yli 200:ssa maassa. Tänä vuonna Suomen Partiolaiset juhlivat 50 vuotta sitten perustettua järjestöä, joka yhdisti tytöt ja pojat yhden lipun alle. Suurena nuorisojärjestönä partio on valtakunnallisesti vahva kasvattaja, jonka maanlaajuinen toiminta lähtee pienistä perusyksiköistä ja jatkuu ikäkausien mukaan aikuisuuteen asti. Siiri Somerkero, Suomen partiolaisten puheenjohtaja, saapuu Retkinikkarin ohjelmalavalle perjantaina kertomaan mitä partiotoiminta on nyt. Kurkistamme myös hieman historiaan ja pohdimme partion tulevaisuutta ja asemaa yhteiskunnassa. Partiojohtaja Siiriä jututtaa toinen partiolainen, Joppe Ranta.

Tapahtuman tiedot:

Pe 10.06.2022, klo 12:00

Teema:

Retkeily

Tapahtumapaikka:

Retkinikkari-lava