Erämessujen valmistelut hyvässä vauhdissa


Erämessujen valmistelut hyvässä vauhdissa

Julkaistu 19.12.2017

Ensi kesäkuussa Riihimäellä järjestettävät 23. Kansainväliset Erämessut ovat hyvässä nosteessa. ”Messupaikkojen myynnissä ollaan reippaasti edellä viimekertaa, joka oli tähänastinen huippuvuosi”, kertoo Erämessujen toimitusjohtaja Ninni Manninen hymyillen. Näytteilleasettajia on niin Suomesta, kuin ulkomailtakin. Vuonna 2016 osastoja oli lähes 400 ja messuvieraita lähes 40.000.

ERÄmessuilla on jälleen runsaasti ohjelmaa.

Joka toinen vuosi järjestettävillä messuilla kokoontuvat metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn aktiiviset harrastajat kuulemaan eräalan viimeisimmät kuulumiset ja tapaamaan alan asiantuntijoita. Mikko ”Peltsi” Peltola on mukana koko messujen ajan ja kertoo omista harrastuksistaan maastopyöräilystä kalastukseen. Retkinikkari Joppe Ranta, tuo lähimetsien Livingstone, kertoo yksinkertaisen kekseliäitä ja kaikille sopivia vinkkejä retkiolosuhteisiin. Riihimäen Urheilupuiston koivikkoon tulee uutuutena retkeilyn ohjelmalava, jonka äärellä voi nauttia erilaisia ruokaherkkuja ja pienpanimotuotteita lavaohjelmasta nauttien.

CIC eli kansainvälinen metsästyksen ja riistansuojelun neuvosto on tälläkin kertaa myöntänyt messuille luvan trofeenäyttelyn järjestämiseen. Trofee- eli metsästysmuistoaineistojen avulla seurataan luonnonvaraisten riistakantojen tilaa. Tällä kertaa Riihimäen Eränkävijät ovat mukana käytännön järjestelyissä. Suomen Eläintentäyttäjät järjestävät SM kilpailut ja parhaimmisto on esillä messuilla. Yleisö saa valita näistä oman suosikkinsa.

Koiraohjelmia on tarjolla enemmän kuin edellisinä vuosina. Suomen Kennelliitto tarjoaa perinteisten suomalaisten metsästyskoirarotujen esittelyä osastollaan. Show Hau - koirien tapahtuma- ja elämyskeskus tuo puolestaan maailmalta metsästyskoirarotuja, jotka eivät Suomessa ole vielä niin hyvin tunnettuja.

Messut kutsuu tällä kertaa erityisesti uusia metsästyksen harrastajia. Riihimäen Messut ja Suomen Metsästäjäliitto tarjoavat yhdessä reilun alennuksen pääsylipusta uusille, tänä vuonna metsästyskortin suorittaneille.

Lisätietoja:
Ninni Manninen, Riihimäen Messut Oy:n toimitusjohtaja
ninni.manninen@riihimaenmessut.fi +358 50 362 6051

XXIII Kansainväliset Erämessut 7.-10.6.2018 Riihimäellä
Teemat: metsästys – kalastus - retkeily – luonto

Takaisin listaukseen