Erämessut siirretään vuodella koronavirusepidemian vuoksi


Erämessut siirretään vuodella koronavirusepidemian vuoksi

Julkaistu 08.04.2020

Kansainväliset Erämessut oli tarkoitus järjestää 4.–7.6.2020 Riihimäen Urheilupuistossa. Koronavirusepidemian vuoksi tapahtuman järjestäminen ei ole turvallista ja vastuullista. Riihimäen Messujen hallitus teki 7.4.2020 päätöksen, että Erämessut siirretään vuodella eteenpäin. Seuraavat Kansainväliset Erämessut järjestetään 10.–13.6.2021.

”Meille tärkeintä ovat ihmiset – henkilökunta, asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Emme halua vaarantaa kenenkään turvallisuutta. Kysyimme myös näytteilleasettajilta tapahtuman siirtämisestä. Suurin osa pyysi, että siirrämme Erämessuja vuodella”, Riihimäen Messujen toimitusjohtaja Ninni Manninen kertoo.

Kansainväliset Erämessut järjestetään 10.–13.6.2021. ”Meillä oli tälle kesälle tulossa aivan huikea sisältö messuille. Pyrimme mahdollisimman pian varmistamaan, että kattaus on yhtä hyvä vuodelle 2021. Olemme olleet näytteilleasettajiin yhteydessä ja suurin osa on lähdössä mukaan myös ensi vuonna”, Manninen jatkaa.

”Olemme saaneet valtavasti kannustusta sosiaalisessa mediassa, keskusteluissa ja sähköpostilla. On sydäntä lämmittävää, että Riihimäen Erämessut koskettaa niin monia ihmisiä.  Vaikka jouduimme tekemään tämän raskaan päätöksen, nyt on aika katsoa tulevaisuuteen ja tehdä entistä upeampi tapahtuma kesälle 2021”, toteaa Manninen.

 

Lisätiedot: www.eramessut.fi
Ninni Manninen, toimitusjohtaja Riihimäen Messut Oy, ninni.manninen@riihimaenmessut.fi, 050 362 6051
Pauliina Lindgren, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Riihimäen Messut Oy, pauliina.lindgren@riihimaenmessut.fi, 050 516 4004

Ennakkolipun ostajille on ohjeet osoitteessa: https://www.eramessut.fi/erämessut-siirtyvät-ohjeet-ennakkolippujen-ostaneille.html

Takaisin listaukseen